|
|

TOTTIS
Tocalla ei ole suurta miellyttämisenhalua kuten Nerillä, ja tottelevaisuuden koulutuksessa meidän suurin haasteemme onkin koiran motivointi. Olen tottunut Nerin kanssa siihen, että koira on aina valmis touhuamaan kanssani, ja on aivan yhtä innoissaan niin nameista kuin leikeistäkin. Tocakin innostuu ahneena koirana nameista, mutta ne eivät tahdo enää iän lisääntyessä kantaa kotiovea pidemmälle.
Yhteisen rytmin löytyminen leikkimiseen on ollut pikkupennusta asti todella vaikeaa. Puolivuotiaaksi asti leikin koiran kanssa samalla tavalla kuin Nerinkin kanssa, eli annoin sen olla leikeissä todella voimakas ja vahva, kannustin sitä ja kehuin. Koko leikkiminen oli selvästi pakkopullaa koiralle, eikä se jaksanut kiinnostua siitä kuin hetkittäin lyhyen aikaa. Keskusteltuani asiasta ihmisten kanssa päätin muuttaa omaa leikkityyliäni radikaalisti. Ja homma alkoi toimia aivan toisenlaisella sykkeellä! Olen muuttanut omat otteeni ronskimmiksi, ja haastan koiran voimakkaammin leikissä. Vieläkään ei täysin harmonista yhteistyötä ja leikin intoa ole, koira tykkäisi edelleen vain itsekseen viskoa lelua ja jäystää sitä omissa oloissaan. Leikeissä Toca on siis liinassa, ja varovaista edistystä tapahtuu koko ajan.
Kaiken kaikkiaan melko alkutekijöissä siis vielä mennään, ja pääosin yritän vielä löytää niitä oikeita nappuloita joista painella. Teknisesti koira ei osaa vielä paljoa, ollaan keskitytty siihen kivan yhteisen jutun löytymiseen. Tocan kanssa käydään samoissa tottistreeneissä kuin Nerin kanssa, Koirakerho Tassuissa. Treenit ovat talvikaudella lauantaiaamupäivisin hallissa Halikossa.
NÄYTELMÄT
Karkkilan ryhmänäyttely 27.9.2009 Hyväluustoinen, ryhdikäs, mittasuhteiltaan varsin tyypillinen uros. Pään linjat voisivat olla yhdensuuntaisemmat. Hyvä maski, oikein asettuneet hieman kookkaat korvat jotka esittää laiskasti. Hyvä runko ja hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvällä askeleella tasapainoisesti edestä ja takaa. Tulos: SERT, ROP Tuomari: Pirjo Aaltonen
Salo KR 6.-7.6.2009 Reilu 2v. Hyväkokoinen. Neliömäinen. Riittävästi kulmautunut takaa, edestä niukasti. Yhdensuuntaiset liikkeet. Hiven luisu lantio. Hyvin laskeutunut rintakehä. Hyvä kaula, maskuliininen pää. Hieman vahva kallo ja luisu kallo. Hyvä kita. Saksipurenta. Riittävän vahva luusto, vaikkakin ilmava vaikutelma. Luoksepäästävä ja avoin. Tulos: EH Tuomari: Antti Nieminen
|