EtusivuEsittelyNerin HarrastuksetTocan HarrastuksetKuulumisetKuvatMuutaLinkitVieraskirja



Haku

Haku

Heti tähän alkuun sopii tiivistelmä hausta; mistä lajissa oikein on kysymys? Tiivistelmä on suora lainaus palveluskoiraliiton sivuilta.

Hakukoe koostuu kahdesta osasta: esine-etsinnästä ja henkilöhausta. Esine-etsinnässä koiran tulee viiden minuutin aikana löytää 1-luokassa yksi, 2-luokassa kaksi ja 3-luokassa kolme ihmiselle kuuluvaa esinettä 50x50 metrin suuruiselta maa-alueelta. Henkilöhaussa koira etsii määrätyn kokoiselta alueelta sinne piiloutuneita ihmisiä, ns. maalimiehiä.

Henkilöhakualueen koko kasvaa kilpailuluokittain. 1-luokassa alue on kooltaan 100m x 100m ja etsintäaika 10 minuuttia. 2-luokassa alue on 100m x 200 m ja etsintäaikaa on 15 minuuttia ja 3-luokassa alue on 100m x 300m ja etsintäaikaa on 20 minuuttia. Etulinjan keskeltä lähtee ns. keskilinja, joka kulkee alueen läpi takarajan keskelle. Koiran ohjaaja kulkee keskilinjaa pitkin ja lähettää koiran etsimään maalimiehiä vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta puolelta. Tuomari kulkee ohjaajan perässä keskilinjalla ja arvostelee koiran suorituksen. Koiran pitää risteillä etsintäalue kauttaaltaan ja ilmaista löytämänsä maalimiehet ohjaajalle joko haukkumalla tai tuomalla ohjaajalle rullan merkiksi löytyneestä maalimiehestä.

Haun harjoittelu vaatii useamman henkilön yhteistyötä ja kannattaa ottaa yhteyttä paikkakunnan koirakerhoon pätevän ohjaajan ja harjoitteluryhmän löytämiseksi. Harjoittelu tempaa mukaansa: Koiran on opeteltava pitämään vieraista ihmisistä. Sen pitää liikkua rohkeasti ja omatoimisesti vaikeakulkuisessa ja sankassakin metsässä. Sen tulee olla ohjattavissa pitkänkin matkan päästä. Jos ilmaisutavaksi valitaan haukkuminen, koiran on pysyttävä maalimiehen luona ja haukuttava kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Jos ilmaisutavaksi valitaan rullailmaisu, koiran on otettava kaulapannassa roikkuva rulla suuhunsa maalimiehen löydyttyä ja palattava ohjaajan luo rulla suussa. Ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan, ja käskystä kytketty koira vie ohjaajan maalimiehen luo. Koko harjoittelu perustuu siihen, että koiralle kehitetään erittäin suuri motivaatio vieraiden ihmisten etsimiseen. Tämä saavutetaan palkitsemalla koira pienestäkin oikeasta toiminnasta.

Meidän hakuharrastuksemme

Aloitimme Nerin kanssa haun harrastamisen noin seitsenkuisena. Vain muutaman treenikerran jälkeen osallistuimme suoraan hakuleirille, jossa innostus ja kiinnostus lajia kohtaan syttyivät. Koulutus on vieläkin hyvin lapsenkengissä, hiljaa hyvä tulee - periaatteella edetään. Neri rakastaa juoksemista ja etsimistä, joka tuli jo pienimuotoiseksi ongelmaksi jossain vaiheessa kun maalimies itsessään ei enää kiinnostanut lainkaan, vaan se uusien etsiminen täysiä juoksemalla oli paljon kivempaa. Pikkuhiljaa vieläkin rakennellaan leikkimällä ja ukkojen kanssa aikaa viettämällä uutta entistä ehompaa rakkaussuhdetta maalimiehiin. Ilmaisutyyli joskus tulevaisuudessa tulee olemaan rulla. Haukku olisi herkässä, mutta lopullinen kantti ei varmastikaan kestäisi vieraan maalimiehen luokse ilmaisemaan jäämistä, ja rullan kanssa koira saa toteuttaa tuota juoksemisen iloaankin.

Haku on meille ennen kaikkea äärimmäisen hauska harrastus, josta sekä koira että ohjaaja nauttivat. Tavoitteena kuitenkin on joskus päästä kokeisiin asti, ja niin pitkälle mennään kuin koiran ja ohjaajan taidot riittävät. Tai lähinnä ohjaajan, koirahan tekee mitä sille opettaa…:)